-

Elämänpyörän pyörähtäessä

Pohdintoja ajasta

Perjantaina 10.11. Merkurius siirtyy jousimiehen merkkiin. Venus on juuri sitä ennen siirtynyt vaa`an merkkiin, jossa se pääsee nautiskelemaan omasta luontaisesta merkkisijainnistaan. Merkuriuksen ja Venuksen välille muodostuu positiivinen sekstiili aspekti. Muutoin Merkurius joutuu kovan paineen alle. Saturnuksen, Junon ja Lilithin neliöt saavat aikaan T-risti kuvion, jonka kärkenä on Merkurius. Siinä missä Saturnus hillitsee jousimiehen vauhdikasta energiaa, se myös tarkistaa ovatko ajatuksemme sekä toiveemme realistisella ja vakaalla pohjalla. Juno ja Lilith symboloivat neliöiden myötä ihmissuhteissa käytävää kommunikointia. Välillä se voi olla neuvottelua ja kompromisseja, kun taas toisinaan on hyvä pysyä omassa voimassa ilman että sulkee itseä tai tosia mahdollisuuksien ulkopuolelle. Venuksen ja perääntyvän Vestan välinen neliö hankaloittaa keskittymistä ja ajoittain voi olla vaikea ottaa itselleen aikaa henkiseen palautumiseen sekä arjen pyhyyteen.

"Uneksija ja hänen unelmansa ovat samat... unessa henkilöityvät voimat ovat niitä, jotka liikuttavat maailmaa." -Joseph Campbell

Lauantaina 11.11. on Marsin ja perääntyvän Uranuksen tarkka oppositio, jonka kautta ajallinen kehtokuvio herää entistä vahvempana henkiin. Samoin kun viikko sitten perjantain ja lauantain välisenä yönä Kuu aktivoi Daavidin tähti suurkuvion, myös Marsin luonne on nopea ja arvaamaton. Kummatkin tekijät liikkuvat vauhdikkaasti ja saavat pienessä ajassa paljon aikaan. Tällöin energia pääsee virtaamaan kuviossa olevien tekijöiden välillä ja laukaisee isomman kokonaisuuden. Esimerkiksi Daavidin tähti syventää viisaudellaan ja ymmärryksellään vanhan Kuun vaihetta.

"Näkösi tulee selväksi vasta, kun voit katsoa omaan sydämeesi. Kuka katsoo ulos, näkee unia; joka katsoo sisälle, herää. "- Carl Jung

Maanantaina 13.11. kello 11:27 on Uusikuu skorpionin merkissä. Tämän kertaisessa synnytyksessä on voimaa ja intensiivisyyttä normaalia enemmän, kun Aurinko, Kuu, Mars ja Ceres ovat stelliumissa eli konjunktiossa keskenään. Aurinko ja Mars ovat luonteeltaan maskuliinisia ja aktiivisia. Kuu ja Ceres ovat feminiinisiä sekä alitajuisia. Cerestä kutsutaan usein pikku Plutoksi, koska niiden luonteissa on paljon samankaltaisuutta. Pluto on skorpionin hallitseva planeetta, joten maanantain Uudenkuun voima todellakin porautuu syvyyksiin ja Uranuksen opposition kautta nousee korkeuksiin. Uranus on arvaamaton ja nopea. Tilanteet saattavat muuttua yllättävällä tavalla ja ilmassa on yleistä levottomuutta. Vuoristorataa helpottaa Pluton sekstiili sekä perääntyvän Neptunuksen kolmio Uudenkuun stelliumille. Ehkäpä siitä voi jopa oudolla tavalla nauttiakin.

"Laskeutumisen tarkoitus sankarimyytin yleismaailmallisena esimerkkinä on osoittaa, että vain vaara-alueelta (sisäinen itsensä kohtaamisen tila) voi löytää vaikeasti saavutettavan aarteen.” - Joseph Campbell

Aikaan liittyy Feeniks-linnun arkkityyppi. Feeniks -lintu oli myyttinen pyhä tulilintu, jonka kyynelten uskottiin parantavan. Feeniks liitetään jälleensyntymään, uusiutumiseen sekä toivoon. Egyptiläiset uskoivat linnun syntyneen hyvän ja pahan puun alle. Kun lintu huomasi voimiensa ehtyvän, se rakensi kanelipuun ja tammenoksista, nardeista sekä mirhamista pesän ja sytytti sen tuleen. Tämän jälkeen se lauloi kauniin laulun ja heittäytyi tuleen. Liekit korvensivat linnun tuhkaksi. Kolmen päivän päästä tuhkasta nousi uusi lintu, joka teki edeltäjänsä tuhkasta munan. Tämän munan se vei Heliopolikseen Auringon Jumala Ran temppelin uhrialttarille.  

Feeniksiä on kutsuttu myös Hermes-linnuksi. Hermes edustaa Merkuriusta. Siinä missä Feeniks symboloi sielua, Hermes symboloi siirtymäriittejä sekä muuntautumista. Egyptiläiset kutsuivat Feeniksiä myös Bennu-linnuksi, joka liitettiin varsinkin nousevaan aurinkoon, kuolemaan sekä Niiliin.  

Feeniks-lintu on myös Carl Gustav Jungin arkkityypeistä. Hän liitti Feeniks-linnun symboliikkaan elämän ja kuoleman lisäksi ihmisessä olevat tuhoamisen sekä luomisen kyvyt. Erilaisten ääripäiden kautta voimme löytää uuden syntymän sekä tasapainon. Tätä viisautta tulisi kunnioittaa ja kuunnella, koska ilman sitä, emme voi syntyä uudenlaiseen voimaan.  

Kun ajassa on paljon tahdonvoimaa ja intensiivisyyttä, tarvitaan tilaa myös hyväksynnälle sekä herkille tunteille. Näin skorpionin muodonmuutos kykenee näkemään syvyyksien ja korkeuksien välisen laajan kirjon sekä ymmärtämään kaikkien sävyjen välttämättömyyden. Muutos voi olla hyvin hienovaraista ja sitä voi olla vaikea selittää kenellekään muulle. Pluton tuki mahdollistaa niiden sokeiden pisteiden näkemistä, jotka muuten saatamme sivuuttaa. Neptunuksen positiiviset aspektit lisäävät myötätuntoa, herkkyyttä sekä kykyä aistia kokonaisuuksia. Kummatkin planeetat liittyvät alitajuntaan hieman eri tavoin. Hiljentymällä voimme löytää polkuja, jotka jo odottavat meitä. Uusikuu vapauttaa energiat uudenlaisia mahdollisuuksia kohden.

”Kun yksi ovi onneen sulkeutuu, toinen aukeaa, mutta usein jäämme niin pitkäksi aikaa tuijottamaan sulkeutunutta ovea, ettemme huomaa toista, joka meitä varten on avattu.” -Helen Keller 

Kaunista Uudenkuun aikaa! Johanna

 


Teoskuva; Emmi Vuorinen, Ympäri käydään