Mitä kaikkea rakkaus on? Mitä se pitää sisällään?

`Joskus sydän näkee sellaista, mikä on näkymätöntä silmille.`- H.Jackson Brown Jr.

Takana on 31.1. ollut Täysikuu ja Kuunpimennys, minkä tunnelmat tuntuvat vieläkin. Silloin kun ajallisesti alitajunta ja vaistot, mutta yhtäaikaisesti tiedostamattomat tai tukahdutetut tunteet, ovat pinnassa, tunneskaalamme saattaa olla varsin vahva. Pinnalle voi nousta arvaamattomia asioita, mihin ei olisi voinut varautua. Tämmöiset jaksot ovat siitä hyviä, että jäämme `helpommin itsellemme kiinni`, missä asioissa meillä on vielä käsiteltäviä asioita.

Nyt viikonloppuna olemme nousseet saman teeman uudelle rappuselle. Niin viikonlopun kuin 5.2. alkavan viikon pääteema on ihmissuhteet, rakkaus ja arvomaailma. Ajallisesti Jupiterin neliö Venukselle sekä Junolle että Auringolle, nostaa esille paineen, jolloin pinnan alla olevia asioita voi olla vaikea kestää tai sietää. Olomme saattaa tuntua varsin hankalaltakin paikoittain. Venuksen sekä Junon tarkka yhtymä vesimiehen merkissä voi auttaa perspektiivin suhteen. Etäisyyden ottaminen ja lintuperspektiivistä katsominen, auttaa muuttamaan suhtautumista. Venus on harmoninen sekä tasapainoa etsivä planeetta. Siihen liitetään arvomaailman ja rakkauden monet muodot. Juno on asteroideista se, mikä edustaa parisielu-teemoja sekä korkeampaa yhteyttä rakkauteen liittyen. Näiden kohdatessa, saatamme pysähtyä huomaamaan, mitä kaikkea elämässämme on ja kuinka paljon rakastamisen aihetta voimme löytää. Yhtälailla se voi nostaa esille samojen asioiden puutteen. Pettymykselle ei kannata antaa liikaa tilaa. Jos annamme itsemme `valua tunteiden kuoppaan`, menetämme helposti otteen, missä ratkaisun avaimista. 5.2. alkavan viikon teemoihin kuuluu myös Venuksen sekä Junon sekstiili Uranuksen kanssa, mikä auttaa vapautumisessa sekä irtipäästämisessä. Tämä on erittäin hyvä tukikulma.

Opettelemme rakkauteen liittyviä asioita koko elämämme. Rakkaus muuttuu ja kasvaa meidän mukanamme. Kun synnymme, on kiintymissuhteen aika, suhteessa vanhempiin ja läheisiin ihmisiin. Olen usein miettinyt, että osittain `elämä traumatisoi` meidät kaikki jo lapsuutemme aikana. Olen tutkinut ihmisten karttoja, jotka ovat sanoneet, että heillä on ollut aidosti rakastava ja turvallinen perhe, mutta silti he ovat kokeneet irrallisuutta maailmaan ja jopa perheeseensä. Tunne, että kaikki on hyvin, mutta jotain puuttuu silti, on yllättävän yleinen. Me tarvitsemme kuka minkäkinlaisia kokemuksia. Totta kai vanhemmilla on vastuu lapsistaan ja tarkoitus on `tehdä parhaansa`, mutta me emme voi estää lasta kohtaamasta niitä tunteita ja kokemuksia, mitä hän kokee. Voimme olla tukena, apuna ja hereillä, mutta näissä asioissa ei ole olemassa delete näppäintä. Sitten on olemassa haasteelliset syntymät ja lapsuudet. Skaala on varsin laaja, eikä aina niin yksioikoinen. Olen usein miettinyt, että jos ottaisimme samassa tilanteessa eläneitä ihmisiä ja kysyisimme miten kukakin on kokenut tilanteet, vastaukset saattaisivat poiketa toisistaan paljon. Kun sitten lapsena kohtaamme maailman, kaverit ja jossain vaiheessa koulumaailman, käsityksemme ja kokemuksemme muuttuvat luonnollisesti jälleen. Teini-ikä, nuori aikuisuus sekä kasvumme eri vaiheet, nostavat samat teemat eri tasoissa esille. Aivan kuin puun vuosirenkaat, me kasvamme edellisen renkaan `jatkona`.

Psykoanalyytikko Pirkko Siltala on kirjoittanut kirjan taakkasiirtymästä. Sen ala nimi on -trauman siirto yli sukupolvien. Erittäin hyvä kirja, niin kuin hänen muutkin kirjansa. Tässä pääsemme taas laajempaan `vuosirenkaaseen`. Me synnymme tilanteeseen, missä vanhemmillamme, perheellämme ja suvullamme on jo valmiiksi omat kuvionsa. Tämän tarkoitus ei missään nimessä ole syyllistää tai etsiä `syyllistä`, vaan pikemminkin vapauttaa siitä. Tästä voisi vetää johtopäätöksen, ettei ole mutkattomia tilanteita kenelläkään. Mutta me voimme kasvaa ja löytää samoista asioista avaimia. Meissä ihmisissä on myös valtava määrä muutosvoimaa, yleensä enemmän kuin osaamme kuvitellakaan. Muutos vain vie aikansa. Sitä ei voi nopeuttaa, mutta hidastaa voi. Sekin on ok. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä ja kaikkea ei aina voi käsitellä suhteessa kyseessä oleviin ihmisiin ja sekin on vain hyväksyttävä asia. Itse olen ajatellut että yksi suurimpia asioita, itsekin vanhempana, on antaa lapsen itse sanoa mitä ja miten hän kokee asioita. Tämä luo pohjaa, missä lapsi `saa oman äänensä kuuluviin`. Kerran kun keskustelin yhden lapseni kanssa, hän sanoi kesken keskustelun, että `äiti, musta tuntuu, että sää syyllistät mua`. Ja todella, jäin myös itselleni kiinni, että näin tein. Periaatteessa sanat ja asia oli ihan oikeaa asiaa, mutta tunnelma ja ääneni sävy olivat kaikkea muuta. Se oli niin kova paikka, että pyysin hetken taukoa, ennen kuin jatkoimme keskustelua. Sitten sanoin hänen olevan täysin oikeassa ja että se on aina erittäin väärin toimia niin. Puimme sitä ja sovimme, että jos hän kokee tätä jälleen, hän nostaa etusormensa pystyyn ja sitten mietimme asiaa uudelleen. Tästä seurasi erittäin hyvä yhteinen matka. Opimme myös miksi nukkumaanmenoajan sanominen eli ole syyllistämistä ja miksi talvella on pukeuduttava lämpimästi, että se on vain tervettä käytäntöä. Mutta yhtälailla  opimme myös erottamaan, milloin taustalla on jotain muuta. Opin tästä enemmän itsestäni kuin edes silloin ymmärsin. Vaikka nyt kirjoitan vanhemmuus suhteesta, tämä toimii luonnollisesti kaikkiin muihinkin ihmissuhteisiin.

Sunnuntaina 4.2. Aurinko on Kuunlaskusolmulla vesimiehen merkissä. Se valaisee menneisyyden asioita ja kokemuksia. Voimme saada paremmin kiinni asioista, mitä toistuvat elämässämme. Vastuullisuus merkitsee asioiden kohtaamista ja niissä/niistä kasvamista. Sitä kukaan muu ei voi tehdä puolestamme. Kuunnoususolmulla on Ceres-asteroidi, näiden ollessa leijonan merkissä. Ceres liittyy hoiva, hyväksyntä ja huolenpito. Tämän lisäksi siihen liittyy äitiys, ravinto ja tarpeet. Nyt 5.2. olevan viikon teema on siis varsin moninainen, mutta parhaimmillaan erittäin `ruokkiva`. Samoin Marsin ja Merkuriuksen sekstiili vesimiehen merkissä, auttaa `ihon pintaan` tulleiden asioiden ymmärtämisessä ja oivaltamisessa. Tämä on luonnollisesti vapauttavaa.

`Jokaisessa meistä on alueita, joissa emme ole koskaan käyneet. Vain siirtämällä omia rajojasi voit löytää ne.`- Joyce Brothers